○ arann
○ bang-bang
○ casok
○ framboesa
○ gece karanlik
Gece ei ole ulkonäöltään mitenkään erikoinen. Se on aavistuksen keskikokoista korkeampi eikä erityisen lihaksikas. Siksi voiman sijaan Gecen valttikortti onkin kestävyys ja älykkyys sekä taktikointi. Vaikka uroksen suvussa onkin hieman sudenverta, on määrä niin vähäinen, ette sitä huomaa lainkaan mustaturkin ulkonäöstä. Korvat ovat pystyt ja terävät. Levossa ollessaan pörheä ja pyöreäkärkinen häntä roikkuu usein suorana maata kohden, mutta useammin ja erityisesti Hayaletin innostuessa se on kippuralla kiertymättä kuitenkaan selän päälle asti.
Uroksen turkki on suurimmaksi osaksi ohutta ja lyhyttä, mutta pidentyy kaulalla ja hännässä. Muualla kehossa karva on sileää ja pehmeää, mutta kaulassa se pidempää ja sojottaa eri suuntiin. Myös tassujen kohdalla karvan suunta eroaa sileästä turkista törröttäen ylöspäin. Väriltään turkki on suurimmaksi osaksi mustaa tummanharmain kuvioin. Harmaata uroksella on kehossaan korvissa, kasvoissa, rinnassa, takaosassa sekä etujaloissa. Vasen etujalka on lapaan asti kokonaan harmaa, mutta oikeassa jalassa on vain puoleen jalkaan yltyvä sukka. Mustan ja harmaan lisäksi Gecen kuvioinnissa on hieman valkoista, jota löyty taasen hännänpäästä, korvien sisuksesta, V-kirjaimen muotoisesta kuviosta rinnalla sekä kasvojen merkeistä.
Karanlikin silmät ovat tummanruskeat ja muodoltaan kauniit, mutta usein ärtyneet ja punoittavat. Jo syntymästä asti uroksen silmät ovat olleet yliherkät valolle, eikä Gece sen tähden kykenekään liikkumaan juurikaan päivällä. Erityisen kirkkaassa valossa koiran näkökyky rajoittuu huomattavasti ja jo tavallisessa auringonpaisteessa silmät kirvelevät, vuotavat ja kutisevat. Hämärän laskeuduttua mustaturkki on kuitenkin tarkkanäköinen ja mitä pimeämpää on sitä rauhallisempina silmien oireet pysyvät.
Kirsu ja polkuanturat ovat mustat. Pitkät kynnet ovat valkeat ja terävät.
Gece on pääpiirteittäin rauhallinen ja hyvätapainen nuorukainen. Se on mieluummin vaiti, kuin hölöttää turhia ja pohtii mieluummin asioita päässään kuin ääneen. Täysin äänetön ei uros kuitenkaan ole ja osallistuu mielenkiintoiseen keskusteluun sekä välillä jopa turhanpäiväiseen jutteluun mielellään, mutta vierittää keskustelun ylläpitämisen lähes täysin kanssaeläjän harteille. Hiljaisuus on harvoin Hayaletin mielestä vaivaannuttavaa, eikä tämä oikeastaan edes jaksa koko ajan jatkuvaa hölötystä. Keskustelun tauotessa Gece alkaakin usein pohtimaan omia asioitaan, joka saattaa tehdä siitä kenties hieman hajamielisen oloisen.
Koska uros ei pitää niin kovasti hiljaisuudesta, se puhuu matalalla äänellä ja usein huomaamattaan kuiskaten. Tajutessaan asian mustaturkki kuitenkin korjaa volyymin lähemmäs normaalia.
Hayalet on erittäin utelias kaikkea uutta ja jännää kohtaan, mutta on sen verran varautunut, että jatkaa omaa elämäänsä mieluummin samoilla raiteilla kuin aina ennenkin. Joku voisi väittää Karanlikin elämää tylsäksi ja mitäänsanomattomaksi, mutta nuorukainen itse on erittäin tyytyväinen rutiineihinsa eikä kannata muutoksia. Sen takia tummaturkki seuraakin mielellään kaikkea sivusta ja varjoissa piilotellen vakoilee muiden elämää. Se ei ole niinkään kiinnostunut tutustumisesta lajitovereihinsa, vaan heidän tarkkailustaan ja oppimisesta sitä kautta. Ei Hayalet kuitenkaan seuraa välttele ja siitä tuntuukin, että sillä on paljon tuttavia, vaikka näillä ei ole tietoakaan koirasuden olemassa olosta.
Lajitovereidensa tarkkailun lisäksi nuorukainen on erittäin kiinnostunut ympäristöstään, niin suuressa kaavassa kuin pieninä yksityiskohtina. Gece pysyy harvoin kahta yötä peräkkäin samassa paikassa ja onkin lähes koko hereillä olo aikansa liikkeessä. Hyvää liikuntaakin se saa samalla, eikä siksi pääse lihomaan turhia, vaikka tykkääkin syömisestä kovasti. Mitään ongelmaa nuorukaisella ei kuitenkaan ole myöskään seisahtaa ja se löytää aina uusia mielenkiintoisia asioita lähiympäristöstäänkin.
Vaikka uros muuten arvostaakin enemmän vaitonaisuutta, se kuuntelee mielellään kertomuksia muusta maailmasta. Joskus suklaasilmä pompottelee päässään ajatusta, että itsekin lähtisi seikkailemaan Andriaanan rajojen ulkopuolelle, mutta päätyy aina toteamukseen, että se olisi aivan liian suuri muutos elämään.
Uros on erittäin lapsenmielinen ja seikkailuiden pysyessä turvallisissa rajoissa, se lähtee mielellään vanhemmallakin iällä leikkiin mukaan. Pennuista nuorukainen pitää erittäin paljon ja arvostaa myös vanhempien yksilöiden leikkimielisyyttä. Tarpeeksi innostuessaan tummaturkki saattaa olla hieman turhan varomaton ja leikit voivat muuttua turhan rajuiksi, kun Gece ei tajua lopettaa ajoissa. Tarkoituksella ei uros kuitenkaan tovereitaan satuta, mutta koska omaa itse varsin korkean kipukynnyksen, ei se tajua välttämättä satuttavansa toisia.
Kohteliaaksi kasvatettu Karanlikiä ei saa kovinkaan helpostu suuttumaan. Sitä voi loukata lähes miten vain, eikä mustaturkki juurikaan välitä. Puolustamaan itseään sanallista hyökkäystä vastaan ei Gece käy, vaan joko ohittaa ivasanat tuhahtamalla tai yksinkertaisesti poistuu paikalta. Itsekeskeisyys ja pelkästään oman navan ajatteleminen sen sijaan saa yleensä kylmäpäisen nuorukaisen ärsyyntymään helposti. Tungettelukin, niin henkisesti kuin fyysisestikin, saa koirasuden hieman puolustuskannalle ja uros onkin sitä mieltä, että ennen henkilökohtaisuuksiin menemistä pitää tutustua kunnolla.
Yleensä mahdollisimman herrasmiesmäisesti käyttäytyvä Hayalet ei voi kuitenkaan isänsä oppien mukaisesti olla katsomatta susia nenänvarttaan pitkin. Mustaturkki itse on erittäin ylpeä koiruudestaan, eikä siis ole lainkaan tietoinen rahtusesta sudenverta sukupuussaan. Susien seurassa ei uros vain kykene olemaan kohtelias ja saattaa ruveta hieman nenäkkääksi. Koirien lajin nuorukainen asettaa susia huomattavasti korkeammalle ja pitää tätä paljon alkukantaisia susia kehittyneempänä. Myös susimaisia piirteitä omaavia koirasusia uros kohtelee eritavalla kuin koiria. Näitä kohtaan mustaturkki kuitenkin tuntee lähinnä sääliä ja kummastelee, miksi kukaan itseään kunnioittava koira tahtoisi pariutua suden kanssa.
Huolimatta selvästä halveksunnastaan susia kohtaan, ei Hayalet ala aggressiiviseksi saati väkivaltaiseksi. Nuorukainen ei itse haasta riitaa tarkoituksella ja yrittää välttää rähinät puhumalla asiat halki. Jos tämä ei kuitenkaan onnistu ja sen kimppuun hyökätään, ei uros kuitenkaan voi lähteä käpälämäkeenkään. Sen verran itsepäisyyttä ja ylpeyttä tummaturkista löytyy, ettei se voi pötkiä raukkamaisesti pakoon. Jos vain on mahdollista lopettaa tappelu rauhanomaisesti, yrittää Hayalet löytää sen keinon. Hyvän kivunsietokykynsä ja kestävyytensä vuoksi on nuorukaisella aikaa taistelun aikanakin yrittää muuttaa toisen osapuolen mieltä tai keksiä joku muu sopiva keino saada tappelu älykkäästi päätökseen.
Gece Karanlik ja tämän neljä sisarusta, Kiymetli, Usva, Zirkin ja Niara, syntyivät Befalasin puron varrella olevaan pesäkoloon. Vanhemmat, Yön Sumu ja Kabahatli rakastivat toisiaan kovasti ja näin ollen pennut eivät olleet vastenmielinen yllätys. Lapsuus oli ylipäätään onnellinen ja vailla suurempia kriisejä, vaikkakin pientä draamaa toivat osan pennuista silmät, erityisesti Zirkinin susimaisen vinot silmät, jotka saivat Sumun vieroksumaan veljeä hieman. Oman ongelmansa aiheuttivat myös Gecen omat valonarat silmät ja jo pienestä asti mustaturkki on ollut liikkeellä vain hämärässä. Näin ollen mustaturkki kuljeksi usein öisin muun perheen nukkuessa ja vuorostaan kun aurinkoisina päivinä muut touhusivat kaikenlaista, Karanlik lepäsi varjoisassa pesäkolossa. Aika kuitenkin kului onnellisesti ja pennut varttuivat vuoden ikäisiksi. Pieni pesäkolo alkoi jäädä seitsenhenkiselle perheelle turhan pieneksi, joten pentujen oli aika lähteä maailmalle.
Niinpä eräänä päivänä jokainen pennuista lähti vuorotellen koettamaan omia siipiään. Hayalet jatkoi kulkuaan varjoissa, eikä tehnyt tuttavuutta kenenkään kanssa. Sen sijaan se tapansa mukaan tyytyi seuraamaan muiden elämää sivusta sekä vakoilemaan lajitovereidensa elämänmenoa ja oppikin näin paljon asioita elämästä, mutta ei kuitenkaan saanut omaa kokemusta.
Swildyn pelaamat:
○
Bla bla bla - 18.5.2011 - 15.9.2011 - Kiymetli
Eräänä iltana pyrkiessään pois Carmiksen ruohoniityllä sijaitsevasta kolosta, jota oli nukkumapaikkanaan pitänyt, huomasi Gece nolosti jääneensä jumiin. Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen, sillä paikalla oli myös Kiymetli, joka auttoi veljensä irti tukalasta tilanteesta. Sisarukset juttelivat niitä näitä hetken ja päättivät lähteä etsimään muutakin perhettään.
○
Yökyöpeleitä - 26.9.2011 - ? - Kiymetli, Niara, Zirkin, Usva
Kiymetlin ja Gecen etsintä tuotti tulosta, sillä jostain kummansyystä koko sisaruslauma oli eksynyt Befalasin metsään samaan aikaan. Jälleennäkeminen olisi ollut varsin onnellinen, ellei Niara olisi ollut varsin pahasti loukkaantunut. kesken....
○
Oi luonnonlapsi - 3.10.2011 - 3.12.2011 - Ventus
Koska Gecehän ei ole lainkaan creepystalkkeri tai mitään, se seurasi Ventusta ja tämän päivärutiineja varjoissa piilotellen ja onnistui kehittämään jonkinasteisen ihastumisen naaraaseen. Ventuksen mennessä Djalan latoon sisälle, joutui Gece valitsemaan häipyisikö paikalta vaiko seuraisi ruskeaturkkia ja paljastaisi olemassaolonsa. Uros valitsi jälkimmäisen ja varsin epäviisaasti tunnusti ihastumisensa. Stalkkeroinnista tietämätön Ventus tietysti oli hämillään ja lyhyen, mutta sitäkin nolomman keskustelun jälkeen naaras lähti paikalta.
○
Kahvikuppineuroosi - 4.12.2011 - 2.2.2012 - Sielunsurma
Gece oli ihastelemassa Afuelin kuumia lähteitä, kun Sielunsurma-niminen koira liittyi sen seuraan. Koska kumpikaan uroksista ei ollut erityisen sosiaalista sorttia, jäi tapaaminen varsin lyhyeksi Sielunsurman jatkaessa matkaansa.
○
Margariimi on rasvainen runo - 11.4.2012 - ? - Vidian
Carmiksen vesiputouksilla.... kesken...
|
vanhemmat
Yön Sumu &
Kabahatli
|
ystävät - |
- Pelaaja: Swildy, swildy(at)wippies.fi
- Pelipaikka: Andriaana